perjantai 16. elokuuta 2013

Pieniä lahjoja

Kivasti on tullut jo osanottajia arvontaan. :-) Kiitos jo kaikille osallistujille. Muistuttelen vain että edelleenkin osallistumisaikaa on reilusti. Kaikki vain mukaan. ;-)

Sitten asiaan. :-)
 Pienelle uunituoreelle tyttöselle ompeli *marjuska* vaatesetin. Voi kuinka suloisia nämä ihan pikkuruiset vaatteet ovatkaan. Nämä ovat kaikki kokoa 56. Värit ovat unsexiä koska tulokkaan sukupuolesta ei ollut tietoa kun nämä olivat työn alla.

Kankaat: ankkatrikoo JNY, helistimet Metsola
Kaavat: potkarit Crawler Ottobre 4/13, body muokattu Kisuliini Ottobre 6/12
 Potkarit on ihanat. Yhdestä palasta ommellut jalkateriä lukuunottamatta. Takana siis sauma. Ohjeessa oli ihan käypä tapa tehdä nuo olkaimetkin niin että jäävät siististi. Pientä päänvaivaa kun on aiheuttanut tuo olkainten päiden tekeminen niin että loppulos on siisti eikä paina pientä.
Body potkarien alla on muunnos Kisuliini-kaavasta. Hihoihin on muokattu käännettävät hihansuut eli tumput on integroitu bodyyn.

 Bodyssä on myös alkuperäisestä kaavast poiketen nepparit raglansaumassa jottei ihan pientä vauvaa tarvitse pienestä päaukosta pukea. Tässä ehkä jotenkin näkyy nuo henkselinpäätkin (kuten myös apulaisen varpaat. :-D ). Kanttaus on siis ommeltu vinottain ristiin niin että toinen kanttaus jää alle ja se kanttauksen "häntä" on sitten nepparin alla tukena. Jos tuosta sanallisesta sepustuksesta jotain ymmärsi. :-D

Kangas: Ketut ja karhut-joustis, Kestovaippakauppa (ihan varma en ole)
Kaava: Sweetheart 4/13

 Uusimmasta Ottobrestä löytyi potkareiden lisäksi tämä hupputakin kaava (ja kuvassa lisää varpaita.... :-D ). Eihän tätäkään kaavaa voinut  suoraa käyttää vaan muokata piti. Tässä resori kiertää hupun kautta helmaan. Helmassa ja hihansuissa on resorikantin sijasta joustofroteeta. Kangas valikoitui siksi koska saajaperheessä ollaan hyvin luontoihmisiä. Mikäs paremmin sopisi kuin karhu/kettukangas sellaiseen porukkaan.

Kangas: Metsola
Kaava: ILOsen KettuLiinin oma
Lopuksi vielä tuoreelle isosiskolle matkannut pehmeä paketti. Liivari hänelle ja samassa paketissa matkanneelle Animator-nukelle myös. Saapi samistella sitten uuden nukkensa kanssa. :-)

1 kommentti:

  1. Hei.
    Kam-neppareiden käyttöä vasta harjoittelevana kyselisin seuraavia... Onko housuissa isompia vai pienempiä neppareita? Oletko millä kiinnittäny? Käytätkö tukikangasta, millaista? Onko nepparit kestäneet?
    Tein nimittäin itse pari bodya ja tuntuivat kamalan jäykiltä, ja mietin, miten kangas voi kestää käytössä...

    Ihanat vaatteet olet ommellut.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommenteista. :-)