keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kiirettä on pitänyt....

Niin kovasti kiirettä ettei blogia ole ehtinyt päivittämään aikoihin. Yritämme parantaa tapamme siinä suhteessa. Mutta on siihen hyvä syykin että blogi on hiljaiseloa viettänyt...
Ollaan pakkailtu kovasti tilauksia sillä verkkokauppamme on viimeinkin auki. :)

 
 Yhden päivän pakettisaldo näkyypi tässä....

 Sitten ollaan viikonloppu messuiltu ja kovasti tehty itseämme ja verkkokauppaamme tykö ihmisille.
Olimme siis Oulussa Naisten Joulumessuilla näkysällä. 

Oli myynnissä lapsille vaatetta...

Aikuisille tietysti myös...

Kangasta ja tonttulakkia....

Ja Leenan piirtämiä suloisia joulukortteja.

Ja messut menivät oikein mukavasti. Toivottavasti jäimme monille osastoinemme mieleen. Käyntikortteja ainakin jakelimme niin ahkerasti että saamme tilata uuden erän niitä samontein. :D Suoria tilauksiakin messut poikivat jonkin verran.

Ja se nettikauppa löytyy osoitteesta 


Sinne onkin jo lisätty suurin osa messuilla myynnissä olleista tuotteista. Tonttulakit taitaa puuttua valikoimista. Tervetuloa ostoksille!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Leirillä ommeltua....


Jepulis. Viime viikonloppuna ommeltiin urakalla paikallisen facebook-ryhmän Pohjois-pohjanmaan ompelijaihmisten (PPOI) järjestämällä ompeluleirillä. Kolmisenkymmentä naista ompelukoneineen ja saumureineen ja peittareineen kokoontui yhdessä Alavieskan Lumikuruun ompelemaan viikonlopuksi. Lisäksi Hannan kangas oli järjestänyt paikalle pienen kangaskaupan jotta resoreita sun muita perustarvikkeita pystyi suoraan paikalta ostamaan.


Alla kuvassa ompeluskello jota kilkuutettiin aina ompeluksen tullessa valmiiksi. Lisäksi merkattiin aina rasti ruutuun että pysyttiin perillä kaikkien valmistuneiden ompelusten määrästä. Ja niitä oli paljon. Monta sataa kappaletta.


*marjuska* pääsi paikalle lauantaista sunnuntaihin ompelemaan ja leirillä valmstui tällaiset ompelukset. Yhteensä ompeluksia *marjuska*sai aikaan 14 kappaletta.

Omaan käyttöön ommellut vaatteet ovat tässä. Jokaiselle perheenjäsenelle piti jotain ommella. Kuvassa siis 8 vaatekappaletta.

Vanhimmalle pojalle piti pikana ommella katu-uskottava rokkipipo kun aika meinas loppua kesken. :-D

Nuoremmalla pojalle robopaita ja neiti L:lle hiirimekko. 

Vanhimmalle tyttärelle sininen raglanpaita ja  *marjuska*lle itselleen tuo vihreäraitainen.





Nämäkin *marjuska*lle. Toimivat samalla koeompeluina pisniksiä ajatellen. Onneksi paikalla oli se pieni kangaskauppa josta sai tuon sydänkankaan pöllöille kaveriksi. Se sopii niin hyvin.

Perheen isälle pienimmän kanssa samasta kankaasta paita.

Vähän työompeluitakin piti surruutella. 
Tässä pari paitaa myyntiin.

Ja neljä tunikaa myöskin myyntiin. Näissä mallina kiva takaa pidempi helma.

Muutama sovituskuva kuuluu asiaan...
 Perheen pienimmät uusissa asuissaan. Pojalla ei vaan housut tahdo pysyä nykyän päällä niin tässäkin ollaan pelkissä pikkareissa.

Roboa lähempää.

Ja hiirimekko. Tämä oli kovin mieluinen.röyhelön reuna oli tarkoitus rullapäärmätä mutta tekemätt se on jäänyt. Trikoo ei onneksi purkaannu. :-D

 *marjuska*n testimekko-ompelut. Vai tunikako tämä olisi? Kiva tuli joka tapauksessa oli nimike mikä hyvänsä.

 Ja vielä toinen versio samalla muokkauksella. Nämä olivat niin kivaa mallia että näitä tehtaillaan myyntiinkin asti kunhan ehditään.

 Vielä mallinken päällä myyntiin ommellut mallit. Tässä paita.

Ja tässä tunika.

maanantai 28. lokakuuta 2013

I love KettuLiini

 Hupsista! Kuukausi on kulunut edellisestä postauksesta ettei ole huomannutkaan. ILOisella KettuLiinilla on ollut kiirettä eikä blogipivityksiin ole oikein aikaa tahtonut löytyä. Myös jotain superihanaa on tässä välin tapahtunut kun saimme käsiimme ihanan ikioman kankaan.
 Ja me ollaan ihan lovena siihen! :) Ihanainen KettuLiini-kangas on pikkukiisken eli Leena Rengon käsialaa. Suuri kiitos Leenalle tästä. :) Materiaalina on ohuempi joustofrotee joka sopii monipuolisemmin ompeluun kuin perinteinen paksumpi joustis. Tästähän on tulossa sitten myyntiin myös ILOisen KettuLiinin omia vaatteita kunhan niitä ehditään ompelemaan.

 Kangas julkaistiinkin jo facebookissa uudella sivullamme vähän aikaa sitten ja sai aika mukavan oloisen vastaanoton. Huimaa on se että sivumme on tuore ja tänään saatiin sinne jo 300:s tykkäjä. Jee!!! :-D
Nyt vain koitetaan saada kovaa kyytiä nettikauppaa auki että päästään myymään tätä ihanuutta muillekin. Pieni erä myytiinkin jo oman alueen ompelijoille etukäteen.

Ensimmäisen ompeluksen kankaasta teki *marjuska*. Itsellehän sitä piti ekana superíhanaa kangasta ommella. Niinpä syntyin pitkähihainen tunika kierrekauluksella ja taskulla.

Taskuun löytyi juuri oikeansävyistä velouria tilkkunen. Samoin sopivaa resoria löytyi jemmasta. Kankaaseen sopivaa resoria ja joustofroteeta on tilattu yksivärisenäkin mutta niitä emme ole vielä saaneet.

 Kaulus on korkea ja ommeltu kieroon niin että saumat ovat noin 20cm pois kohdiltaan. Se saa aikaan tuon kivan kierteen. 
Tässä kuvassa värit ovat muuten parhaiten kohdallaan. Herkullinen ruskea, murrettu oranssi ja sammalenvihreä.

Ja sovituskuva lopuksi. Kuvan laatu ei päätä huimaa mutta saa tästä selvän et millainen on päälle puettuna. :D

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ylhäistä vaatetusta :-D

*marjuska* ompeli tyttärelleen mekon ja velourtakin syksyn kylmeneviin säihin. Kuosit sattuivat olemaan kovin ylellistä sorttia. Suorastaan aatelisen ylellistä. :-D

Kangas: medaljonkikuvioitu college
Kaava. oma
Mekko medaljonkikuvioidusta (eli siis kuninkaallisesti kuvoidusta) collegesta. Kankaan alkuperästä ei tietoa sillä se on ostettu Kangashamstereista. Kaava oma. Samaa kaavaa käytin myös kesällä ommellessani tämän mekon.

Neiti tykkäsi kovasti mekosta vaikka aluksi moitti sitä liian pitkäksi.
Tästä kuvasta näkyy pompulahelma ja pyöreä päällitaskukin jotenkin. 

 Lähikuvaa pompuloista. Pitää ripotella pompulanauhaa mihinkin vaatteisiin. On kiva yksityiskohta. 

 Tasku käytössä.

Yläosasta lähempää kuvaa.

Kangas: Ikasyrin kruunuvelour
Kaava: oma mekosta muokattu kaava
 Toinen kuninkaallinen vaate on Ikasyrin kruunuvelourista ommeltu takkinen. Keyt vuorittamaton takki neppikiinnityksellä ja kauluksella. Tässäkin sama kaava pohjana kuin medaljonkimekossa. Sattuu olemaan neiti A:n mieluinen malli joten sitä viljellään sitten neidin vaatteisiin urakalla.
 Siusaumoissa on tässäkin taskut. Helma on reilusti rypytetty. Koko kankaanleveys on rypytetty helmaksi. Kaulus on yksinkertainen ihan vain suorakaiteesta ommeltu.

 Taiteellisempi otos vielä. Hihansuissa kuminauhat.

Takaa takki on tällainen.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syystakit lapsille.



Lapsille syystakit haluamillaan kankailla "Sussulin" ompelemana. Kankaana Majapuun Ötökkää ja ruutuneulosta, vuorena Lillestoffin Hannu ja Kerttu trikoota ja kukka trikoota. Kaavana oma paita kaava jota muokattu, koko noin 104.



Ropotti oli E:n Toive, kun kysyin minkä taskun haluat. Hyvä aihe koska voi vapaasti tehdä millaisen haluaa. Suuna on Dinosaurus nappi väärin päin, E on kova Dino fani ja kun hän  katsoo sitä ylhäältä päin niin se näkyy oikein päin  Dinona =D Tasku on vuoritettu ja siksakki aplikaationa ommeltu reunija myöten kiinni. Nappilaatikosta löytyi kivasti kaikkea pientä jota laitoin käsiksi7korviksija tietenkin ropotilla on metallinen nappi sydän.




Kuopukselle myös Ötökkää ja ruutuneulos Majapuusta, Vuoren kukkatrikoo jo niin vanhaa jemmaa että en muista mistä ;) Kaavana oma pusero kaava jota muokattu koko noin 110/116. Tasku on myös vuoritettu ja siksak aplikaationa kiinnitetty. Vuorena tietenkin kultaa ja lisä tikkauksilla vähän hopea nauhaa pinkillää somistuksella ja helmiä siellä sun täällä.




Tässä hieman sovitus ja käyttö kuvia =) Aurinkoista syksyä kaikille "Sussuli"